sunnuntai 26. heinäkuuta 2009

Keittiötä- ja oppirahoja




Ja koska meillä ei mitään muuta keskeneräistä täällä juuri olekaan, niin iskimme keittiön kimppuun. Meillähän on köökisuunnitelmat nyt ihan selvät, ja keittiötehdas menee kiinni 11.8., eli vanhan keittiön kimppuun on käytävä aika rivakasti jo. Joten lähdimme purkamaan vanhoja kaapistoja, lasulevyjä jne. Oppirahat tulee siitä, että minä ehdin puolivahingossa purkamaan vanhat levykerrokset hirteen saakka. Ja sen jälkeen vasta tarkistin Museoviraston sivuilta miten homma olisi pitänyt tehdä. No vahinkoa tuli onneksi vain 1,5 metrin leveydeltä.

Lasulevyn alta paljastui sitä samaa muovipintaista levyä, mitä täällä on hiukan jokapaikassa, mm. tulevassa kodinhoitohuoneessa. Koskakohan sellaista on mahdettu taloissa käyttää? Muovilevyn takaa paljastui huokolevy (tähän kohtaan olisi purkaminen pitänyt ymmärtää jo lopettaa...), huokolevyn alta kovalevy, muovpintaa siinäkin, sen alta puolessa seinässä oli pinkopahvi ja tapetti, ja sen alla terve hirsi. Jokenkin tummunut.. olisiko ajan kuluessa voinut tummua niin, vai olisiko nuo muistoja ajalta savupirtti?

Mehän emme talon historiaa tunne kuin sieltä -20-luvulta, mutta talon rakenteista näkee, että tässä on ollut talo jo ennen sitä, ja kuulopuheiden mukaan se ensimmäinen talo olisi ollut savupirtti. Mutta koska se savupirtti sitten olisi ollut pystyssä? Kun olisikin aikaa selvittää jostain kotiseutumuseosta koko tilan historia.

Tapetinpaloja kuitenkin keräsin talteen, tuon tapettikerroksen lisäksi tapetinpaljoa löytyi kiinni nauloissa, jos niille löytyisi Toivosta joku ikämääritys? Muutenkin pitäisi kipin kapin suunnata Toivoon tarkastamaan asiantuntijalta mitä tuohon keittiön seinään oikeasti voi laittaa. Siis niin että pinnan voisi tapetoida, ja että keittiön kaapit sitten saisi kiinnitettyä.




Ruokahuone.. ja Jounin inspiraation hetki


Kaiken muun uurastuksen keskellä raksamies remonttivastaava Jouniin iski inspiraatio alkaa purkamaan ruokahuoneen lattiaa. Oikeasti en tiedä olisiko pitänyt itkeä vai nauraa, kun tulin töistä kotiin ja vastassa oli tämä... Niin kuin näitä projekteja ei tässä muutenkin olisi jo ollut levällän eräitä?
Tämän inspiraation syyllinen tosin oli paikallinen puupaja Lardella, joka ei myynyt meille laudelautaa, mutta löysimme sieltä mahtavan kasan II-laadun lattialankkua. Leveää, paksua. vanhanaikaista. Tuossa ruokahuoneen lattiasshan oli kokolattiamtatto, jota en kaipaa lainkaan. Ja sen korvaamisesta kunnon lankulla oli kyllä puhuttu. Jouni ajatteli "yhtäkkiä" naputtelevansa nuo lankut paikalleen. Lastulevyjen alta paljastui kuitenkin mm vuorivillaa, ja vanhaa maa-ainesta, ja melkein terveet pohjahirret. Ainoa vaan, että ne hirret eivät tuon maa-aineen ja kivien painoa ehkä enää seuraavaa sataa vuotta olisi enää kestäneet, joten remppavastaava päätti korvata siitä osan huomattavasti kevyemmällä ekovillalla. No tuokin projekti on vielä osittain kesken...

Alakerran vessaa











Toinen projekti oli tuo alakerran vessa. Siinä samalla tarkastettiin viemäriputkien kunto. Onneksi osottautuivat erittäin hyväkuntoisiksi, joten emme lähteneet niitä vaihtamaan. Levyjen alta paljastui yllättävän hyvässä kunnossa ollut lautaseinä. Viimeinen kylppäriremontti kun oli tehty joskus -50-60-luvulla, eikä kosteuseristeitä tunnettu.. olin varma että vastassa olisi ollut vaikka mitä. Mutta vain muutama lauta oli mädäntynyt, eikä vauriot olleet levinneet kovinkaan pitkälle. Joten syvä helpotuksen huokaus. Rakenteiden alta paljastui historian lehtien havinaa. Tuo vessahan on jälkeenpäin rakennettu, ja tilalla on ilmeisesti ollut "tarjoilulävikkö". Rakenteiden alta löytyi merkki siitä, missä seinä on ennen sijainnut, ja vanhat tapetitikin olivat vielä niiltä osin paikallaan. Minun piti napata tapeteista pienet kulmat itselleni (ikämääritystä varten), mutta en ehtinyt ennen uuden seinän rakennusta. Kuvat sentään sain napattua muistoksi. Tuota toisessa kuvassa näkyvää keltaista tapettia meillä on vintissä vielä joku rulla jälkelläkin. Harmi vaan, että sitä on niin vähän, ettei sillä mitään huonetta enää tapetoida.


























Ja taas on kesä mennyt vauhdilla...

Oikeasti täällä on tapahtunut paljonkin, kaikki vaan tahtoo olla "vähän vaiheessa" vielä. Kiirettä pitää. Jounin kesäloman projekti oli sauna, joka on kuin onkin nyt käyttökunnossa- vaan ei ihan valmis sekään. Yksi ovi puuttuu vielä paikaltaan, lattia pitäisi maalata vielä kertaalleen, suojakaide ja oesuhuoneen penkki rakentaa- ja vessasta poistettu kylpyamme siirtää pesuhuoneeseen. Joten kuvia tuosta projektista sitten kun se on oikeasti esittelykelpoinen.