lauantai 29. elokuuta 2009

Purkua, lisää

Katto on purettu loppuun. Eikä se nyt kokonaan ollut ihan niin siisti, kuin alku antoi ymmärtää. Hiukan tuo mokoma roikkuu keskeltäkin. Tukea pitäisi jollakin kaiketi. Ja se hiirenpipanoiden määrä oli kyllä lukematon, kun noita levyjä tiputeltiin alas. Pari hiiren luurankoakin taisi mukaan mahtua. Huomenna jatkuu purku. Keittiön kalusteet saapuivat eilen, ja niitäkin olis jo kova hinku päästä asentamaan. Tänäviikonloppuna ei tosin vielä päästä kalusteiden kimppuun, ensin kun pitäisi saada tuo katto ja seinät kuntoon.

maanantai 24. elokuuta 2009

Kiire, kiire, ja lisää purkua

Pikkuisen pistää jo kiireeksi, uusi keittiö saapuu tämän viikon perjantaina (!), ja vanhan purku on edelleen vaiheessa. Mutta ei auta itku markkinoilla, uutta ei päästä kasaamaan vielä ensiviikonloppuna, näin se vaan on valitettavasti nähtävä. Mutta jotain positiivistakin, levyjen alta paljastuva lattia ei kaipaa kuin uutta maalia pintaansa, säästytään hiomiselta. Eikä tuo oikeastaan kaipaisi edes maalia, jos olisi tasaisen kulunut ja yksivärinen. Jostain kumman syystä tuossa on osa lattiasta, se tiskipöydän ja puuhellan välinen maalattu ruskeaksi. Muuten tuo maali on aika lähellä sitä, mitä olemme muihin huoneisiin laittaneet :) Katto kaipaa niin ikään kipeästi maalia pintaansa. Jossain välissä pitäisi siis ehtiä vielä Uulallekin hakemaan kattomaalia.




















torstai 6. elokuuta 2009

Huh hellettä..

Lomaa jäljellä vähän toista viikkoa. Pitäisi joko tasoitetapetoida esikoisen huonessa tai nyppiä rikkaruohoja pihalla. Kumpikaan ei kuumuuden takia ihan kauhesti innosta. Joten päätin siivota ja pestä pyykkiä- tänäänkin :)
Keittiö on tilattu, toimituspäivämäärä on 28.8., eli aika tosi pian :o Sitä ennen pitäisi vain purkaa "pikkuisen", hioa lattia, lakata tai maalata tjtn.. levyttää ja tapetoida. Pikkujuttu? On tämä remontoiminen ainakin minulle yhtä soutamista ja huopaamista. Harmittaa toisaalta, että esikoisen huoneesta ei purettu kattoa ja seiniä- oltaisiin toisaalta voitu päästä seinien osalta vähemmällä. Ja katossa olisi voinut olla vanha katto alla. Itseasiassa sitä koitettiin kurkkia levyjen välistä tuossa purkuvaiheessa, mutta ei nähty, joten annettiin asian olla. Hiukan jäi harmittamaan.
Sähkäriä odotellaan ehkä saapuvaksi ensiviikolla. JOs muilta kiireiltään ehtii. Ja ikkunoiden korjaus venyy syyskuulle. Ainakin. Sitä ennen ei Huittisten avovankilassa ole tilaa meidän ikkunoille.